Etsii hehkuunsa kirjoja, jotka ansaitsevat lisää huomiota
photo

Kesäklassikko: Tie valoon tai ikuiseen rauhaan

Nina Gimishanov, 3.8.2005
Mihail Bulgakov: Saatana saapuu Moskovaan (Master i Margarita) s., WSOY 2005 Kääntäjä(t): Ulla-Liisa Heino

Runsaus on ensimmäinen määre, joka tulee mieleen Mihail Bulgakovin (1891–1940) pääteoksesta Saatana saapuu Moskovaan. Romaanin merkitystasot, viittaukset, symboliikka sekä kielen ja tyylilajin variointi puhumattakaan tarinan tapahtumista ovat häkellyttävän moninaisia. Silti kokonaisuus säilyy kaiken aikaa eheänä ja kirkkaana. Romaani on niin elävä, ettei sen maailma suostu pysähtymään siihen missä teksti päättyy. Viittausten ja allegorioiden verkosto käy tiheäksi ja tulkintoja voi tehdä loputtomiin.

Jotta teoksen syvälle ulottuvia merkityksiä voi perusteellisesti ymmärtää, täytyy tuntea ilmapiiri, jossa teos syntyi. 1920-luvun lopun Neuvostoliitto oli astumassa historiansa pahimpaan suvaitsemattomuuden aikaan, jolloin vakoilu, sensuuri ja toisinajattelijoiden eliminointi olivat arkipäivää. Stalinin toimet vastaäänien vaientamiseksi kävivät yhtä julmiksi kuin arvaamattomiksikin. Oli vain yksi oikea totuus, kirjailijalle yksi oikea tapa kirjoittaa – sosialistinen realismi. Taiteen tuli 1930-luvulta lähtien virallisen politiikan mukaan olla muodoltaan realistista ja sisällöltään sosialistista.

Bulgakov kirjoitti pääteostaan kuolemaansa saakka, arvion mukaan vuosina 1928–40 muun työskentelyn ohessa. Pelätessään aiheellisesti joutuvansa romaanin vuoksi vaikeuksiin hän poltti ja hävitti osia siitä, mutta kirjoitti kaiken alusta yhä uudestaan. Koko aikana hän ei voinut haaveillakaan teoksen julkaisemisesta.

Väärin kirjoittaja

Tätä taustaa vasten Bulgakovin loihtimat fantastiset ja uskonnolliset elementit – Saatana, noituus ja lentäminen, kansalaisten katoamiset, historiallisen Jeesus-hahmon totena esittäminen ja hänen ylösnousemuksensa – saavat toisen ulottuvuuden; ne ovat anarkistisia, ateismia ja totalitarismia vastaan hyökkääviä tietoisia valintoja. Bulgakov kirjoitti ”vääristä” asioista ”väärällä” tavalla ja elinaikanaan hänet vaiennettiin miltei täysin. Hän ei koskaan joutunut pidätetyksi, muttei myöskään saanut ilmaista itseään taiteilijana. Hänet leimattiin taantumukselliseksi kansan viholliseksi.

Julkisuuteen Saatana saapuu Moskovaan pääsikin vasta paljon kirjailijan kuoleman jälkeen. Vuosina 1966–67 se julkaistiin sensuroituna jatkokertomuksena Moskva-lehdessä ja tuolloinkin sen vaikutus oli kansakuntaa vavahduttava. Niin merkittävää postuumia teosta ei ollut osattu odottaa ja kummastusta herätti, kuinka se oli läpäissyt Brežnevin kauden sensuurin. Yksissä kansissa lyhentämättömänä teos ilmestyi vasta vuonna 1973.

Tarinallinen kolmiyhteys

Harvoin kirjaa lukiessa tulee ääneen nauraneeksi. Muistan tehneeni niin vain Gogolia, Harmsia ja Bulgakovia lukiessa. Suurta satiirikkoa ja hänen kahta perillistään yhdistääkin jäljittelemätön absurdin, groteskin huumorin ja kansansaduista ammennetun fantasian käyttö. Mutta Bulgakovin kohdalla tämä ei vielä riitä.

Bulgakovin satiiri yhdistyy leiskuvaan fantasiaan, muuntuu seuraavassa hetkessä jylhän realistiseksi historialliseksi kuvaukseksi, kunnes hiljenee runollisen rakkaustarinan äärelle. Romaanin kolme tarinaa kietoutuvat toisiinsa monin assosiatiivisin tavoin; unen, kertomuksen tai romaanin sisällä kirjoitettavan käsikirjoituksen kautta.

Alussa Moskovaan saapuu professori Wolandiksi esittäytyvä ulkomaalainen, joka osoittautuu Saatanaksi demonilaumoineen. Seurue aiheuttaa kaupunkiin täydellisen kaaoksen, jonka seurauksena kulttuuriherrat joutuvat hullujenhuoneelle ja puoli kaupunkia miliisikuulusteluun.

Toinen tarina siirtyy Jeesuksen ajan Jerusalemiin, jossa seurataan aluksi Pontius Pilatuksen ja Ješuan keskustelua ja ristiinnaulitsemista. Ješua jää sivuhenkilöksi, kun jaksot keskittyvät Pilatuksen sisäiseen kamppailuun. Kolmas kokonaisuus kertoo moskovalaisen nimettömän kirjailijan Mestarin ja Margaritan kielletystä rakkaudesta. Mestari on sensuurin kouriin joutunut kirjailija, joka kirjoittaa romaania Pontius Pilatuksesta, mutta polttaa käsikirjoituksen kiinnijoutumisen pelossa. Tässä tarinassa näkyvät kaikkein suorimmat viittaukset Bulgakovin omiin elämänvaiheisiin.

Läpi tekstin kirjailija kuljettaa toistuvia elementtejä, jotka luovat kokonaisuutta yhdistävän assosiaatioiden verkon. Nämä elementit saattavat olla lausahduksia, tuntemuksia, näkyjä tai mielihaluja, jotka ikään kuin vaeltavat romaanin maailmassa henkilöstä toiseen välittämättä pysyä oman tarinansa sisällä. Levottomuus iskee kuutamolla, kutsutaan jumalia ja kaipaillaan pelastavaa myrkkyä tai huumaavaa lääkettä. Lopulta nämä kolme kertomusta yhdistyvät kun Saatana saa Ješualta tuonpuoleisesta sanan: Mestari on pelastettava.

Pelkuruuden palkka

Pelkuruuden, kärsimyksen ja petoksen teemat toistuvat usean henkilön kohtalossa. Suuri temaattinen linjaus on myös yksilön suhde valtaapitäviin, jota Bulgakov oli jo aiemmin käsitellyt. Romaanin kahdella näyttämöllä on kaksi näkymätöntä despoottia, Rooman keisari ja Neuvostoliiton diktaattori, joiden ehdoton valta on kaikkialla läsnä. Kansa on sisäistänyt säädellyn elintavan eikä kapinoi, sillä rangaistus seuraa välittömästi. Pontius Pilatus on siten vain käskyläinen, jolla ei ole valtaa uhmata ylempäänsä.

Pilatus on kuvattu hirviömäisyydestään huolimatta lempeästi, ymmärtäen. Hänen syntinsä on pelkuruus ja tuomionsa kärsimys, jota jatkuu kaksi vuosituhatta kuun sillalla, välitilan ulottuvuudessa, kunnes hän saa armon ja astelee rauhan filosofin kanssa kuunsiltaa pitkin kohti valoa.

Toisen pelkurin, käsikirjoitustaan piilottelevan ja kompromisseihin tyytyvän Mestarin kohtalo ei ole näin juhlava. Hän ei Ješuan mukaan ansaitse valoa vaan rauhan, ikuisen turvapaikan. Tämän vuoksi hänestä ei myöskään kasva romaanin allegorista Kristus-hahmoa, vaikka rakastetun antama nimi siihen viittaakin.

Bulgakovin Saatana on vanhatestamentillisesti käskynalainen, ei niinkään itseriittoinen voima. Hän saapuu tuomitsemaan ne, jotka ovat tuomionsa ansainneet: ahneet, valehtelijat, petturit, elostelijat. Ironia, joka läpäisee koko fantastisen Moskovan, ei ulotu pimeyden ruhtinaaseen. Hänet on kuvattu kunnioitusta ja pelkoa herättävänä, mystisenä pahana, joka Goethen Faustiin viittaavan epigrafin mukaisesti ”tahtoo pahaa vain ja aikaan saa vain hyvää”.

Ironia ei myöskään väritä kohtauksia, joissa kuvataan Margaritaa. Hän on sinnikäs, viisas ja oikeamielinen eikä osaa vaatia itselleen mitään, toisin kuin ympäröivä itsekäs yhteiskunta. Hän tuntuukin olevan omalla tavallaan myös ”pyhä” henkilö, eräänlainen marttyyri, sijaiskärsijä ja sankari.

Vallankäytön ajankohtainen analyysi

Saatana saapuu Moskovaan on visionäärisesti ja kielellisesti lumoava, sen maailma on salaperäinen, täynnä arvoituksia ratkottavaksi. Teos on samanaikaisesti kaihoisa ja eloisa, hienovaraisesti punottu traagisen ja koomisen kudos. Tarkkanäköisyyden ja historiallisen perspektiivin ansiosta sen aikaan sidotut teemat ovat ajattomia. Silloisen maailmanmenon ja etenkin kulttuurielämän turmeltuneisuus paljastuu raadollisena ja erittäin tunnistettavana. Toisaalla kauniit, lyyriset tunnelmakuvaukset ja pyrkimys henkistymiseen nostattavat voimakkaan tunne-elämyksen.

Harmillista, että nyt ilmestyneestä uusintapainoksesta on tiputettu Esa Adrianin valaiseva esipuhe eikä päivitettyä versiotakaan ole laadittu. Bulgakovin neuvostoyhteiskunnan analyysin ajankohtaisuuden voi kuitenkin todentaa uutisista, joita kantautuu Venäjän suunnalta. Despootin asemaa tavoitteleva vallanpitäjä vaatii patrioottisten arvojen palauttamista, taiteilijoiden ilmaisua halutaan ohjailla ja toisinajattelijoita uhkaavat vaientamiset, rangaistukset, sensuuri ja kirjaroviot.

Arkistostamme löydät vanhempia kirjoituksiamme tarkemmalla hakukoneella. Voit hakea kirjoituksia ajan tai kategorian mukaan.

Arkisto