Kirjallisuuskritiikin verkkolehti
Etsii hehkuunsa kirjoja, jotka ansaitsevat lisää huomiota
photo

Vahva ja monitasoinen esikoisteos Lemmestä

Noora Yrttiaho, 10.12.2016
Minna Rytisalo: Lempi 234 s., Gummerus 2016

”Siitä vain tiskin yli yhtäkkiä kaikki alkoi, kun nousit käsivarsiesi varaan ja kumarruit puoleeni, jalkasi varmasti kohosivat lattiasta, et muuten olisi yltänyt, ja ulkona kuului lintujen kevätlaulu ja minä jäin punaisena katsomaan sinua, jalkasi palasivat maahan, kätesi irtautuivat tiskistä, silmämme eivät toisistaan, eikä siinä enää ollut ketään muita kuin sinä ja minä, me.” (s. 20–21)

Lempi on kertomus nuoresta rakkaudesta, vilpittömästä rakkaudesta, mutta myös kateudesta, vihasta ja katumuksesta. Keskipisteenä on nainen nimeltä Lempi, nuori kauppiaan tytär, joka muuttaa rakkauden perässä syrjäkylään maatilalle.

Vahva kielen hallinta näkyy esikoisteoksessa, josta kirjailija on haaveillut jo kahdenkymmenen vuoden ajan.

Käydään Lapin sotaa, johon mies Viljami pian lähtee. Lempi jää aputyttö Ellin kanssa hoitamaan tilaa. Lempi ottaa ottopojan ja pian huomaa myös odottavansa Viljamin lasta. Sodan ylettyessä pikkukylään ja kyläläisten lähtiessä pakosalle Lempi katoaa.

Kolme kertojaa – kolme ajanjaksoa

Teos kulkee läpi Lapin sodan aina nykypäivään saakka. Kertojina toimivat teoksen päähenkilöt Viljami, aputyttö Elli ja Lempin kaksossisar Sisko. Romaani jakautuu heidän mukaansa kolmeen osaan, jotka rakentavat Lempin tarinan pala palalta.

Viljami, Elli ja Sisko kertovat jokainen paitsi Lempin tarinan myös omansa. Kolme tarinaa sekoittuu ja lomittuu toisiinsa, ja todellinen Lempi jää lukijalle lopulta arvoitukseksi.

Minna Rytisalo (s. 1974) rakentaa kunnianhimoisen kokonaisuuden esikoisteoksessaan. Kolme eri kertojaa kolmessa eri ajassa kutoo lukijalle sukupolvien mittaisen tarinan, joka yllättää lopussa. Rytisalo on Sodankylässä syntynyt ja Kuusamossa asuva lukion äidinkielenopettaja. Vahva kielen hallinta näkyy esikoisteoksessa, josta kirjailija on haaveillut jo kahdenkymmenen vuoden ajan.

Inspiraatiota menestyskirjoista?

Lempi muistuttaa muutamia nykykirjallisuuden klassikoita, kuten Sofi Oksasen Puhdistusta (2008) ja Tommi Kinnusen Neljäntienristeystä (2014). Molemmissa teoksissa sota tekee raamit ja luo kohtalot, kuten Rytisalonkin teoksessa. Samankaltaisuuksia löytyy myös teosten rakenteen osalta. Kaikissa kolmessa teoksessa kerronnat jakaantuu henkilöhahmoille.

Puhdistuksen vaikutteita tuntuu myös olevan kolmiodraamassa: Ellin katkeruus Lempiä kohtaan muistuttaa Puhdistuksen Alideen petosta omalle siskolleen Ingelille.

Tämä voi olla silkka sattuma kirjailijan puolelta, mutta yhtäläisyydet voi nähdä myös kunnianosoituksena aiemmille teoksille. Pastissista ei kuitenkaan voi puhua, sillä niin vahvasti Rytisalo rakentaa teoksensa henkilöhahmojensa varaan. Vaikka yhtäläisyyksiä on tunnistettavissa, luo Rytisalo kolmiodraamaa kiinnostavamman raamin: onko Lempi edes rakastunut vai oliko kaikki vain leikkiä?

Epäilyksen siemenet, jotka istutetaan myös samalla aina lukijaan, tekevät Lempistä omaperäisen ja moniulotteisen.

Viljamin ja Lempin lempi saa alkunsa siskosten vedonlyönnistä, eikä Lempin oma kaksossiskokaan tunnu edes vuosien jälkeen täysin uskovan heidän rakkauteensa: ”Sinunlaisesi virvatuli saattaisi kiintyä hetkeksi aloilleen, mutta mitä kun pitäisi rikkoa jääkansi avannon päältä, että saa karjalle vettä, sellainenkin asia. Se kysyisi paljon kestävämpää rakkautta kuin sinulla olisi antaa.” (s. 161)

Oman kiinnostavan lisän teokseen tuo myös Siskon menneisyys saksalaisen sotilaan heilana. Siskon nöyryyttävä paluu Suomeen jättää häneen ikuiset arvet, eikä naisen ja miehen välinen rakkaus koskaan tunnu hänelle kovin merkitykselliseltä. Kenties Sisko ei vain ymmärrä sisarensa rakastumista ja siksi kyseenalaistaa sen aina uudestaan ja uudestaan, tuntee jopa huonoa omatuntoa mokomasta vedonlyönnistä. Nämä pienet epäilyksen siemenet, jotka istutetaan myös samalla aina lukijaan, tekevät Lempistä omaperäisen ja moniulotteisen.  Oliko Lempi rakastunut, oliko Lempi virvatuli? Kuka Lempi todella oli?

Äidinkielen opettajan selkeää ja kaunista kieltä

”On loputon, huutava hiljaisuus, räjähdys joka repii, raastaa minut rikki samalla tavalla kuin monet pojat rintamalla. Minä olen ehjä, minä olen surkea vitsi, minun kanssani tekee kaikkivaltias koetta, minä olen kärpänen, jolta voi repäistä jalat.” (s. 50)

Rytisalon kieli on selkeää ja kirkasta. Hän käyttää kiehtovia ja lähes lyyrisiä kielikuvia, jotka saavat tekstin hengittämään ja lukijan pysähtymään: ”Sinuun verrattuna minä en ollut mikään enkä kukaan. Olin näkymätön, olematon, porraskaide ja polun kivi.” (s. 92) Äidinkielen opettajan ammatti näkyy eheänä ja johdonmukaisena, helppolukuisena tekstinä, mutta se ei kuitenkaan jätä kieltä koruttomaksi. Rytisalon kieli on parhaimmillaan kauniin kuulasta, ja sitä lukee mielellään uudelleen ja uudelleen.

Viljamin osasta kuuluu myös vahvasti henkilöhahmon oma ääni, ja pelkän kielen perusteella voi lukija jo hahmotella Viljamin mieleensä. Valitettavasti Ellin ja Siskon osista ei nouse yhtä selkeää henkilöhahmon omaa kieltä. Tämä pieni onnahdus ihmetyttää eniten ehkä siksi, että naisten taustat ovat niin erilaiset – piikatyttö ja koulutettu uranainen. Voisi ajatella, että näin eri maailmoissa elävien henkilöhahmojen äänet olisi vaivatonta kirjoittaa tunnistettaviksi, omaan maailmaan osuviksi.

Lempi vai lempi?

Rytisalo leikittelee taitavasti sanalla lempi. Lempi on teoksen päähenkilön nimi, mutta samalla se kutoo vahvan motiivin kannattelemaan koko teosta – ja kantaa jopa teoksen nimeä.

”Lempi, lempi, näit minut niin kuin ei kukaan ketään koskaan, ja mitä minä tein, toin sinut sinne ja jätin.” (s. 44) Lempi saa jo päähenkilöiden kerronnassa toisia merkityksiä ja aina ei lukija voi olla varma puhutaanko rakkaudesta vai päähenkilöstä.

”Lemmen ajateltiin vievän järjen ja voivan johtaa ihmisen rappioon ja typeriin tekoihin.”

Vielä kiintoisampaa sanalla leikittelystä tullee, kun sitä peilaa Wikipedian määritelmään: ”Vanhassa, alkuperäisessä merkityksessä lempi oli toisaalta arvaamattomaksi koettu voima, joka hallitsi ihmistä, ja sai aikaan seksuaalisen halun ja kiintymyksen. Lemmen ajateltiin vievän järjen ja voivan johtaa ihmisen rappioon ja typeriin tekoihin.”

Juuri näin teoksessa käy. Päähenkilö Lempi vie järjen ja saattaa ihmiset typeriin tekoihin, mutta niin tekee myös lempi. Sanan moniulotteinen käyttö on herkullista ja hedelmällistä leikkiä läpi teoksen.

Aina jotain jää piiloon

”[K]oskaan toista ihmistä ei näe kokonaisena.” (s. 224)

Rytisalo onnistuu kirjoittamaan kokonaisuuden, joka ei antaudu heti lukijalle. Vaikka tarinan kehykset ovat melko kuluneet nykykirjallisuudessa, onnistuu Rytisalo yllättämään lukijansa aina uudelleen kauniin vähäeleisesti.

”Ihmisestä ei näe eikä tiedä, millaiset voimat tai intohimot hänen sisällään loiskivat. Me näemme aina vain yhden puolen, ihan kuin sivukuvan. Toinen puoli jää piiloon.” (s. 190)

Lempi korostaa ihmisen monikasvoisuutta: miten emme voi koskaan nähdä toista ihmistä kokonaisena. Teema myös liukuu hienosti metatasolle, kirjan päähenkilöt kertovat aina vain oman näkemyksensä ja kokemuksensa pohjalta. Kertoja on lopulta aina epäluotettava, sillä jotain jää aina kertomatta.

Onneksi Rytisalo päätti toteuttaa haaveensa romaanin kirjoittamisesta. Teos on kypsää ja nautittavaa kirjallisuutta, josta on vaikea löytää moitteen sijaa. Se näkyy myös syksyn ylistävissä kirja-arvioissa. Lempi on saanut ehdokkuudet sekä Helsingin Sanomien vuoden parhaan esikoisteoksen palkinnon että Runebergin kirjallisuuspalkinnon saajaksi. Kahdenkymmenen vuoden kypsyttely kannatti, tuloksena on monitasoinen teos, josta löytää paljon pureksittavaa useampaankin lukukertaan.

Arkistostamme löydät vanhempia kirjoituksiamme tarkemmalla hakukoneella. Voit hakea kirjoituksia ajan tai kategorian mukaan.

Arkisto