Etsii hehkuunsa kirjoja, jotka ansaitsevat lisää huomiota
photo

Oletko äänilukutaitoinen?

Leena Majander-Reenpää, 26.11.2017

Lukutaidon lisäksi puhumme jo kuvalukutaidosta, mutta lisätäänpä salkkuun myös äänilukutaito.

Ysin ratikka kaartaa Pasilassa kohti Messukeskusta melkein nuollen entisen konepajan kylkeä. Edellisen päivän lumimyräkkä näkyy mustavalkoisina möykkyinä kadun vierustoilla, mutta myös messuille menijöiden varusteissa. On sateenvarjo ja nastoitetut lenkkarit. Tyhjä nailonreppu roikkuu kupeella, valmiina täyttymään messulöydöistä.

Nautin äänikirjoista päivittäisillä työmatkoilla ja pidemmilläkin reissuilla.

Vanhempi herrasmies kantaa kainalossaan kaksia suurikokoisia vastamelukuulokkeita. ”Siellä on niin hälyistä, me haluamme vaimon kanssa keskittyä kirjoihin.”

Lumimyräkkä on vuotuinen alkusoitto kirjamessuille, eikä se estä kirjaväkeä vaeltamasta sanan ääreen. Varttuneen väen keskellä ratikassa istuu nuori mies lukemassa pokkaria. Hän ei osallistu yhteiseen päivittelyyn esiintyjien aakkostamisen uudesta maailmanjärjestyksestä, koska hänellä on napit korvissaan, omat kuulokkeensa. Jotakin niistä valuu suoraan tajuntaan, koska jalka naputtaa kuramattoon. Kirjamessuille hänkin on matkalla.

Nappien pujottaminen korviin on yleistynyt, vaikka meitä on lapsesta asti varoitettu työntämästä hernettä nenään tai muihin ruumiinaukkoihin. Johtuisiko kotikasvatuksesta vai ahtaista korvakäytävistä, mutta minä kuuntelen äänikirjani kaiuttimista: puhelimen, autoradion tai tabletin.

Kirjallisuuden kaikkien formaattien ja lajien iloisena sekakäyttäjänä nautin äänikirjoista päivittäisillä työmatkoilla ja pidemmilläkin reissuilla.

Mieleni kertakaikkisesti myllertyi erään harmaan kevään aikana, kun imaisin reippaan seitsemänkymmenen cd-levyn setin Pohjantähteä. Edvin Laineen elokuvan Laurilan Anttoo,  ärränpäräyttämisen Suomen mestari, Veikko Sinisalo lukee Linnan tekstiä liki yhdeksänkymmenen tunnin ajan. Sinisalo on loistava, olkoon Akseli, Elina, Preeti tai Aune, rovasti Salpakari, Ellen-ruustinna tai Kivivuoren Janne. Sinisalo palkitsee vielä vetämällä komeasti  Maamme-laulun, Kansainvälisen ja muut tarvittavat biisit.

Älytön cd-pakka lähti kierrätykseen: Käly kuunteli sen mökkimatkallaan, Urjalaan. Nykyisin koko komeus on tietysti ladattavissa netistä, eikä levyjen kanssa tarvitse enää ratissa pelehtiä.

Äänikirjan voima tulee usein lukijasta. Korva on yllättävän herkkä kuulemaan, jos Kolumbuksesta tulee Golumbus – tuttua gitymarkettien gollegepuseroiden mainoksista. Vaikkei kuulija olisikaan kielten monitaitaja, äänikirjan lukijalta vaaditaan osaamista  vieraskielissä nimissä ja lauseissa. Herttaisimmassakin Agatha Christien dekkarissa kun ovat Poirotin chérie ja eh bien, joiden kömpelö ääntäminen vie huomion vääriin asioihin ja pilaa kuuntelukokemuksen.

Tunnettu ja ääneltään tunnistettava näyttelijä voi avata kirjaan uusia ulottuvuuksia. Muissa yhteyksissä kunnostautunut lukija leimaa koko teoksen sävyn, mutta hänen persoonansa  ei saisi haastaa sisältöä. Siksipä parhaita lukijoita ovat erikoistuneet  ääninäyttelijät ja ammattitaiturit, joiden kasvot eivät ole lööpeissä liehuneet.

Äänikirjoikseni valikoituvat  juonivetoiset, aikajanalla poukkoilematta etenevät tarinat, joissa näkökulmatekniikka ei juhli.

Antoisaa on kohdata kirjan tekijä lukijana. Alexander Stubb lukee oman (ja Karo Hämäläisen oman) kirjansa itse ja voimme luottaa ruotsin-, englannin-, ranskan- ja saksankielisten ilmaisujen eleganttiin ääntymiseen. Timo Soinin Peruspomon lukee osaava Jarmo Heikkinen, yksi parhaista ääninäyttelijöistämme, mutta yhtäkkiä korvissa soi itsensä persupomon ääni (nyk. Sin.).

Äänikirjoikseni valikoituvat  juonivetoiset, aikajanalla poukkoilematta etenevät tarinat, joissa näkökulmatekniikka ei juhli. Kirjat, joiden ytimessä on kielen hienous ja siirtymät ajasta tai kertojasta toiseen, eivät äänikirjana minun tajunnassani toimi. Michael Cunninghamin Tunnit ei sovellu puolen tunnin pätkiksi liikennevaloihin. Jari Tervon Myyrän tyypeistä ei äänikirjana juuri tolkkua saa.

Ulkomaankieliset dekkarit tai muistelmat äänikirjana kuunneltuna ovat hyvä keino oman kielikorvan ja -taidon verryttelyyn. Riikinruotsalaiseen aksenttiinkin tottuu nopeasti, kun seuraa Åsa Larssonin kiirunalaisten poliisien rikostutkintaa ja elämänmuotoa Norbottenissa.

Kirjojen kuuntelemisen suosio kasvaa, eikä ihme. Ahnas kirjasielu saa nyt omansa mukaan vaikka saunanlämmitykseen tai Janssonin kiusauksen perunoiden kuorintaan. Uudet latauspalvelut ovat innostaneet kustantajia lisäämään tarjontaa ja kuuntelijoita hankkimaan kuukausi- ja kertatilauksia. Lukutaidon lisäksi puhumme jo kuvalukutaidosta, mutta lisätään salkkuun myös äänilukutaito.

Äänikirjakin on ensin kirjailijan kirjoitettava, kääntäjän suomennettava ja kustannustoimittajan editoitava. Suoraan kuunneltavaksi kirjoitetun kirjallisuuden määrä kasvaa ja Ruotsissa menestyneimmistä äänikirjoista julkaistaan myöhemmin printtikirjoja. Kirjallisuuskin muuttaa muotoaan, kun lukijan maailma muuttuu.

Ensi vuonna ysin ratikassa matkalla kirjamessuille istuu hupparijäbä, jonka jalka ei naputakaan musiikin tahtiin, vaan aivot nakuttavat mieluisan kirjan parissa.

Leena Majander-Reenpää
Kirjoittaja on kirja-alan asiantuntija