Etsii hehkuunsa kirjoja, jotka ansaitsevat lisää huomiota
photo

Muistelmaromaani Toivo Pekkasen perhe-elämästä

Markku Soikkeli, 5.12.2017
Riitta Tenni: Ja kaukana siintää meri 382 s., BoD 2017

Mitä sivistyneen kirjallisuudenharrastajan pitäisi tietää Toivo Pekkasesta?

Siihen nähden, miten arvostettu ja tunnettu Pekkanen oli elinaikanaan (1902–1957), on hänen maineensa hiipunut hämmästyttävällä tavalla, paitsi ehkä kotikaupungissaan Kotkassa. Suuri yleisö muistaa hänet pikemminkin pakollisena osana kirjallisuushistoriaa kuin elävänä klassikkona.

Kirjailijan tyttären laatima romaanimuotoinen muistelma avaa uuden näkökulman Pekkasen elämään.

Pekkasen tuotannon tunnetuin teos, Tehtaan varjossa (1932) ilmestyi sentään uutena painoksena kirjailijan juhlavuonna (2002), samoin päästettiin julkisuuteen 1940-luvulla vaaralliseksi koettu Inkerin romaani. Satavuotisjuhlan kunniaksi ilmestyi myös Matti Mäkelän laatima tiivis elämäkerta.

Muutoin kirjailija tuntuukin painuneen aikalaistensa, Pentti Haanpään, Katri Valan, Olavi Paavolaisen ja Mika Waltarin alaviitteeksi.

Uudenlaisen näkökulman Pekkasen elämään avaa kirjailijan tyttären, Riitta Tennin laatima romaanimuotoinen muistelma Ja kaukana siintää meri. Fiktion kertovat ja kuvailevat jaksot antavat mahdollisuuden värittää kirjailijan moneen kertaan dokumentoitua yksityiselämää 1930–50 -luvuilla. Samoin romaani täydentää elämäkertaa läheisten kokemuksilla. Tenni onkin sanonut tavoitteekseen asettaa pääosaan kirjailijan perhe-elämä kaikkien tunteman ”leveäharteisen ajattelijan” sijaan. Kirja sisältää paljon arkista perhepiirin kuvausta, jonka jäsennys on tosin jäänyt kesken romaanimuotoa haettaessa.

Omakustanteena julkaistun teoksen materiaalina Tenni on käyttänyt kirjeitä ja lehtijuttuja sekä tietysti muistikuviaan lapsuudesta. Kirjailija Pekkasesta tämä aineisto ei tuo esiin mitään merkittävästi uutta. Keijo Ahdin väitöskirja Toivo Pekkasen kirjailijantie 1 (1967) sisälsi jo runsaasti kuvauksia kirjailijan yksityiselämästä ja oman paikan etsinnästä niin poliittisissa kuin taiteilijapiireissä.

Kynätyöläisestä töölöläiseksi herrasmieheksi

Vaikka muistelma käsittelee näkökulmaa vaihdellen kirjailijaperheen sidoksia, kiinnittyy huomio pakostakin siihen, millainen on Toivo Pekkanen siviilissä. Houkutus muuttaa pikkukaupungista Helsinkiin ja aina vain keskemmälle porvarillista elämäntapaa, töölöläiseksi herrasperheeksi, välittyy niin Pekkasen kuin tämän vaimon, Annan (os. Halonen) näkökulmaan eläydyttäessä. Romaanin voi katsoa syventävän ymmärrystä siitä, että pariskuntaa yhdistänyt ”herkkähermoisuus” juontui rajusti muuttuvasta aikakaudesta: aikuistumisen osumisesta kansalais- ja maailmansodan välisiin vuosiin.

Nuorena lupauksena mainetta niittänyt kynätyöläinen muuttui Helsingissä keskiluokkaiseksi apurahakirjoittajaksi. Pekkanen oli sitoutunut kansankuvauksen perinteeseen silloinkin, kun hän käsitteli nopeasti muuttuvaa kaupunkielämää. Hän sai siitä myötätuntoisempaa arvostelua kuin maaseudusta kirjoittanut Haanpää.

Vaarattomaksi koetun vasemmistokirjailijan arvostus oli oikeastaan hänen pelastuksensa.

Terveys- ja rahahuolien ohella Pekkasta painostivat kirjallisen uudistumisen vaatimukset. Sota-aikaa seuraava poliittinen murros ja vaarattomaksi koetun vasemmistokirjailijan arvostus oli oikeastaan hänen pelastuksensa – joskin Tennin muistelmassa tämä profiilinkohotus käy ilmi lähinnä perheen elintason nousuna.

Suurin osa Ja kaukana siintää meri -romaanin perhekuvausta voisi olla mistä tahansa sotavuosien harrastelijamuistelmasta. Kirjailija-isä jää lempeän käytännölliseksi ja hieman etäiseksi hahmoksi. Hän näyttäytyy perheen sisällä vallan toisenlainen kuin millaisena hänet muistetaan kirjallisuushistorioissa tai millaisena Pekkanen itse kuvaili paikkaansa seurapiireissä.

Sotavuosien runsas kuvaus voi olla silti erityisen kiinnostavaa Pekkasen tutkijoille ja hänen teoksiaan harrastaville. Juuri sota-ajan kirjeenvaihdosta suurin osa on tiettävästi kadonnut, joten henkilökohtaiset muistelut täydentävät arkistossa ammottavaa aukkoa.

Ainoa asia, joka romaanimuotoisessa elämäkerrassa tuntuu harhaanjohtavalta, on teoksen nimi. Vaikka merellä oli tärkeä osuus kirjailijan teoksissa, ei se näytä paljoakaan vaikuttaneen kotkalaisen miehen ja haminalaisen vaimon elämään Helsinkiin asetuttua. Kesämökkikin hankittiin syvältä sisämaasta.

Sotavuodet etäännyttivät tekijän tekstistä

Tehtaan varjossa -romaanin oli alun perin tarkoitus kuvailla Pekkasen omaa kirjailijantaivalta. Päähenkilö Samuel Oinon olisi käynyt tekijänsä tavoin tapaamassa Tulenkantajia ja toiminut aktiivisesti osallistuvana kirjoittajana. Sen sijaan kirjan päähenkilöstä tuli ikimuistoisen vaikuttava juuri siksi, että hän on niin erillinen ja passiivinen. Kritiikissä kiiteltiin kirjailijan kasvaneen lähtökohtiensa ylitse.

Pekkanen olikin niitä itseoppineita kirjailijoita, Haanpään tavoin, joilla opetetun maailmankatsomuksen sijaan oli elämänkokemukseen perustuva poliittinen näkemys. Pekkanen sai enemmän palautetta siitä, miten hänet oli noteerattu eturivin työläiskirjailijaksi, kuin siitä mitä hän tosiasiassa kirjoitti. Kuten Keijo Ahti tutkimuksessaan toteaa, ennen Pekkasta työläiskirjailijat eivät saaneet osakseen vastaavaa yleistä kiinnostusta. Juhlavuonna julkaistussa elämäkerrassa Matti Mäkelä menee vieläkin pidemmälle väittäessään, että Pekkanen antoi keskeisen poliittisen sisällön ”maltillisen vasemmiston” syntymiselle sodan jälkeisinä vuosina.

Ennen Pekkasta työläiskirjailijat eivät saaneet osakseen vastaavaa yleistä kiinnostusta.

Pekkasen poliittisuudesta näkyy kuitenkin hämmästyttävän vähän jälkiä Tennin romaanissa. Tennin kuvaamana politiikka merkitsee Pekkaselle kasvuvuosien ja tekijäprofiilin tuomaa velvoitetta eikä juuri muuta. Tenni ei esimerkiksi tuo esille sitä, että Kotkasta muuttaminen motivoi Pekkasta välimatkan saamiseen politisoituneista kasvutovereista. Romaani jättää käsittelemättä senkin, miten keskeinen rooli Pekkasella oli kulttuuripiirien poliittisessa kamppailussa 1930-luvun jälkipuoliskolla.

Sen sijaan romaanissa vilahtaa mainio selitys kirjailijan ammatilliseen muutokseen 1940-luvun puolella. Sota-aikana Pekkanen joutui suhtautumaan kirjoittamiseen ja editoimiseen välineellisemmin kuin koskaan aiemmin, olihan hän propagandaosaston palveluksessa. Näin tytär eläytyy isänsä ajatteluun sodan päätösvaiheeseen sijoittuvassa katkelmassa:

”Tiedotuslaitoksella hän oli oppinut tunteettoman, koneellisen kirjoitustavan, joka ei niin paljon rasittanut mieltä eikä käynyt varsinkaan omantunnon päälle. Jollain aivojen puoliskolla hän ikään kuin voi samalla varkain työstää omia kirjoitustöitään eteenpäin.”

Tenni, kuten myös tutkijat, tuo esille, että Pekkasta ärsytti kirjallisen modernismin itseisarvo. Hän koki silti tarvetta seurata muutosta. Kokoelmassa Mies ja Punapartaiset Herrat (1950) kirjailija yllättikin surrealistisilla novelleilla.

Tenni kuvailee niin ikään tarkkaan sitä, miten aivohalvaus keskeytti kirjailijan uuden nousukauden. Vaikka Pekkanen onnistui toipumaan halvauksesta ja kirjoitti teollistumisen historiaa käsittelevän romaanisarjan valmiiksi, ei fyysinen kunto eikä kirjallinen terävyys koskaan palautunut ennalleen. Hoitomatkalla Tanskassa kirjailija menehtyi 54 vuoden iässä.

Arkistostamme löydät vanhempia kirjoituksiamme tarkemmalla hakukoneella. Voit hakea kirjoituksia ajan tai kategorian mukaan.

Arkisto