Etsii hehkuunsa kirjoja, jotka ansaitsevat lisää huomiota
photo

Helsingin musta joutsen

Tiina Tanttu, 14.11.2012
Saara Henriksson: Linnunpaino 246 s., Into 2012

Linnunpaino on tamperelaisen kirjailija Saara Henrikssonin (s. 1981) toinen romaani. Teos kertoo rakkaustarinan, joka pohtii ennen muuta menneisyydestä irtipäästämistä ja toisen oikeutta pitää muistot itsellään.

Linnunpainon päähenkilönä on tanssija Lilja, joka rakastuu luontoa ja lintuja ihannoivaan Tommiin. Heidän rakkaustarinansa kiinnittyy Liljan tanssiryhmän harjoittelemaan ritari Siniparran tarinaan. Yhteiselo on kahden levottoman sielun taistelua, joista toinen viihtyy estradilla yleisön huomionkohteena ja toinen vetäytyy mieluusti luonnon rauhaan.

Tiukasti lukittu ovi

Kunnianhimoisen Liljan elämän käännekohta tapahtuu hänen loukkaannuttuaan tanssiharjoituksissa. Päärooli ritari Siniparran tuoreena vaimona menee toiselle. Siniparran tarina elää kuitenkin Liljan mielessä ja muuttuu todemmaksi hänen tavattuaan luontokuvaaja Tommin.

Suhteen edetessä käy yhä selvemmäksi se, että Tommi tarvitsee oman tilansa eikä halua jakaa menneisyyttään Liljalle. Kuten Siniparran vaimo Lilja pyrkii avaamaan rakastettunsa lukot ja selvittämään tämän suuren salaisuuden. Salaisuudeksi paljastuu lopulta Tommin kaveri Petri ja heidän rikkoutunut ystävyytensä.

Kahden erilaisen ihmisen rakkaustarina kuvataan Henrikssonin teoksessa kauniisti. Välillä kuitenkin syyttävä sormi osoittaa voimakkaasti Tommin suuntaan. Mitä hän salaa ja miksi hän pakenee? Näin Lilja ottaa suhteessa johtajan roolin ja toimii aktiivisesti samalla pyrkien saamaan suhteen toimimaan. Tommi on suhteessa passiivinen ja vetäytyy helpommin pois. Lilja näkee itsensä erilaisena, hän ei yritä muuttaa Tommia: ”Judith ei ole samanlainen kuin ystävänsä. Siniparta on vihdoinkin jotain vakavaa.”

Black Swan -elokuva hakkaa voimakkaasti takaraivossa teosta lukiessa.

Linnunpainon Helsinkiin sijoittuvan rakkaustarinan ohella siinä on nähtävissä selvä intertekstuaalinen yhteys Charles Perraultin kirjoittamasta, vanhempaan kansantarustoon pohjautuvasta sadusta. Henriksson on teoksessaan laajentanut ja muokannut sadun teemaa. Alkuperäiseen satuun verrattuna Linnunpainossa Siniparran vaimo saa nimen, hänestä tulee inhimillisempi henkilö. Samalla nainen saa dominoivan roolin.

Henrikssonin teoksessa tanssiryhmän johtaja Jukka luo Judithille oman taustatarinan ja Lilja puolestaan pohtii sitä, miksi tämä ylipäätään valitsi Siniparran. Liljan ja Tommin suhde on läsnä kaiken aikaa. Tämä näkyy ennen kaikkea teoksen eräänlaisena sisäkertomuksena toimivasta Siniparran ja Judithin välisestä suhteesta. Siinä Judith kysyy rakastetultaan aina saman kysymyksen: ”Millainen hän oli, se joka oli ennen minua?”

Rakkautta lintujen tapaan

Linnut tulevat esiin teoksessa monella eri merkityksen tasolla. Lilja ja Tommi tapaavat ensimmäisen kerran, kun Tommi luennoi laulujoutsenesta. Lilja kertoo tanssineensa joutsenena lukuisia kertoja, niin Joutsenlammen pikkujoutsenissa kuin kuolevana joutsenena (LP: 23).

Toinen intertekstuaalinen kytkös tuleekin esiin väistämättä, vaikka sitä välillä toivoisi välttävän. Darren Aronofskyn ohjaama Black Swan -elokuva hakkaa voimakkaasti takaraivossa teosta lukiessa. Yhtymäkohtia löytyy useammastakin yhteydestä. Esimerkiksi Aronofskyn elokuvan samoin kuin Henrikssonin teoksen yhtenä punaisena lankana toimii esitykseen valmistautuminen ja pääroolin tunkeutuminen ihmisen alitajuntaan.

Lintuja löytyy myös teoksen arjen miljööstä. Lilja lenkkeilee Linnunlaulun tienoilla ja tapaa kavereitaan ravintola Teerenpelissä. Tommin kanssa hän käy puolestaan kuvaamassa lintuja. Tällöin Lilja kysyy Tommilta, miksi tämä kuvaa lintuja ja saa vastaukseksi ”koska ne ovat niin kauniita.”

Lilja tuntee myös sympatiaa ja yhteenkuuluvuutta joutsenen kanssa miettiessään omia virheitään ja liikkeiden rajoituksia: ”Joutsenen kaula on oikeastaan liian pitkä linnun kokoon nähden mutta se pystyy kannattelemaan kaulan painon helposti. Voin kuvitella. Olen ikäni nostellut jalkojani niin että se näyttää painovoiman vastaiselta.”

Uuden alku

Henrikssonin kieli on kaunista ja eteenpäin menevää. Erityisen aistikkaana se näkyy tanssia kuvattaessa. Siinä esiin tulevat musiikillisuus, tuskan ja hiki sekä tanssin mukanaan tuoma intohimo.

Tanssiryhmän esittämässä Siniparrassa prinssi ei tule pelastamaan nuorta vaimoa. Vaimo kokee saman kohtalon kuin muutkin. Teoksessa uusi vuosi tuo tullessaan Liljalle uuden elämän. Siniparta haudataan, kaikkia lukkoja ei ole saatava auki. Vanhat rakkaudet saavat jäädä makaamaan lukitun oven taakse.

Arkistostamme löydät vanhempia kirjoituksiamme tarkemmalla hakukoneella. Voit hakea kirjoituksia ajan tai kategorian mukaan.

Arkisto