Etsii hehkuunsa kirjoja, jotka ansaitsevat lisää huomiota
photo

Liian etäinen Marilyn Monroe jää vain rooliksi

Markku Soikkeli, 21.9.2017
Toim. Salla Simukka ja Marika Riikonen.: Marilyn, Marilyn. Tarinoita ikonista ja ihmisestä 193 s., Tammi 2017

Dekkareiden ohella eroottinen kirjallisuus on ainoa lajityyppi mikä käy kaupaksi kaikissa taloussuhdanteissa. Koska erotiikankin markkinat on nopeasti tyydytetty, täytyy aisteja kutkuttelevaa lukemista myydä erotiikkaa sivuavalla teemalla. Pätevä ratkaisu on Marilyn Monroelle omistettu novellikokoelma.

Tähtihahmo antaa pelkistetyn selityksen sille, millaista on elää ja tuntea tietyssä maailmantilanteessa.

Salla Simukan ja Marika Riikosen toimittama kokoelma ei tietenkään edusta erotiikkaa käyttökirjallisuutena. Kyse on pikemminkin seksikkään elokuvatähden jättämästä jälkihehkusta. Kirjan nimeäminen Juice Leskisen laulun (1974) mukaan tekee tiettäväksi, että kyse on julkkiksen jännittävyydestä maanläheisessä merkityksessä. Kokoelman alaotsikko, ”tarinoita ikonista ja ihmisestä”, muistuttaa miten välillisesti filmitähden vaikutus voi säteillä.

Marilyn Monroe (1926–62) elokuvatähtenä lainaa siis lisäarvoa tarinoille, joissa kierrätetään näyttelijän elämään ja julkisuuskuvaan liittyviä aiheita. Sanataiteena novellit jäävät valitettavasti erikoisen ideansa vangiksi. Muuta ei jää käteen kuin kirjailijakohtaiset yllätykset, millä kohtaa tarinaa Marilyn pomppaa esiin.

Kokonaisuus paljastaa sentään jotain aikakaudestamme. Mitä kaikkea Marilyn merkitsee suomalaisille? Miksi amerikkalainen povipommi olisi suomalaisille kiinnostavampi kuin vaikkapa Ingrid Bergmanin kaltainen enkeliversio blondinäyttelijästä?

Marilyn postfeminismin ikonina

Tutkija Richard Dyerin tunnetun analyysin mukaan Marilyn Monroen kaltainen elokuvatähti on tärkeä idolina, koska tähti edustaa tiettyä tyypiteltyä tapaa käyttäytyä, tuntea ja ajatella. Tähtihahmo antaa pelkistetyn selityksen sille, millaista on elää ja tuntea tietyssä maailmantilanteessa. Tähtihahmon ikoninen merkitys muuttuu sitä painavammaksi, mitä kauemmaksi tullaan aikakaudesta, jota hänen koetaan edustavan.

Marilyn Monroen nousu tähtikategoriaan vuonna 1953 ei ole sattumaa. Samana vuonna julkaistu Kinseyn raportti amerikkalaisten naisten seksielämästä sai paljon suuremman mediajulkisuuden kuin vastaava raportti amerikkalaisista miehistä. Lisäksi samana vuonna syntyi seksiviihteen mullistanut instituutio, amerikkalainen Playboy-lehti, jossa Marilyn poseerasi ensimmäisen numeron keskiaukeamalla. Tässä erikoisen latautuneessa ilmapiirissä Marilyn äänestettiin ensi kertaa amerikkalaisten elokuvien tärkeimmäksi naistähdeksi.

Kuolemansa jälkeen Marilynin tähtiarvo kuitenkin muuttui. Häntä ei muistettu pelkästään povitähtenä, vaan myös elokuvateollisuuden uhrina ja populaarikulttuurin jumalattarena. Elokuvaroolien sijaan hänen tähtikuvaansa käsiteltiin onnettomien miessuhteiden, lääkeriippuvuuden ja itsemurhalta vaikuttaneen kuoleman yhteydessä.

2000-luvun alulla Marilynin ikoninen merkitys muuttui jälleen. Blondi-trendin myötä Marilynistä tuli esikuva postfeminismille, ajattelutavalle, jonka mukaan seksikkyys on itsetietoista esitystä. Tämän ajattelutavan mukaan seksikkyyttä liioittelemalla ironisoidaan sukupuolta koskevat odotukset, mukaan lukien edellisten feministipolvien vaatimukset.

Marilyn on kuin drag-rooli, jolla on hauskaa ja harmitonta kokeilla oman kertojaäänen muuttumista.

Ilman postfeminististä nostetta ei Marilynin kaltaiseen povitähteen tunnettaisi niin suurta kiinnostusta, että kaksi suomalaista kirjailijaa ottaa tehtäväkseen toimittaa hänestä novellikokoelman. Marilyn on kuin drag-rooli, jolla on hauskaa ja harmitonta kokeilla oman kertojaäänen muuttumista.  Mukana kirjassa on toki miespuolisiakin eturivin kirjailijoita.

Marilyn suomalaisin silmin

Novellikokoelman johdannossa toimittajat puhuvat tekstejä yhdistävästä Marilyn-taikuudesta. Maaginen Marilyn ei ole enää patriarkaatin uhri, vaan miesten yksinäisyyden ja naisten sisaruuden paljastava uniolento. Marika Riikosen novellissa ”Kimaltava nainen rannalla” piirretään mielenmaisema huussista mökinrantaan astelevasta miekkosesta, leskimies Matista, jonka itsetuhoiset ajatukset keskeyttää mielikuva Marilynistä.

Kokoelman kahdestatoista kirjoittajasta ani harva oli syntynyt Marilynin kuoleman (1962) aikoihin. Ei siis ihme, että Marilyn novellin aiheena johdattaa joko samaistumaan tähteyteen tai kirjoittamaan sukupuoliroolien pinnallisuudesta yleisesti. Esimerkiksi Peter Franzénin tarinassa suomalainen mies kohtaa Hollywood-hotellissa filmitähden näköisiä naisia pohtien, miten käyttäytyä elokuvan kaltaisissa tilanteissa. Muuta jujua novellissa ei kumminkaan ole kuin sen arvuuttelu, onko täydellisen seksikäs nainen aave vai imitaattori.

Tähteydelle on omistettu myös Antti Tuomaisen dekkarinovelli, jossa kuolemansa lavastanut tähti asuu Helsingissä ja vetää puoleensa salamurhaajia. Selitys on nokkelampi kuin tarina sinänsä: Marilynin maailma on yhtä mustavalkoinen kuin hänen varhaiset elokuvansa.

Novellimuotoa käytetään nykypäivänä ilahduttavan moninaisesti, pikkutuhmasta satiirista proosarunoksi taitettuun ajatelmaan.

Siri Kolun novelli on puolestaan sinä-muodossa kerrottu kuvaus Marilynistä näyttelijänä, joka palaa aina median valamaan muottiin: ”Tämä on Marilyn harjoittelemassa sitä, mitä Marilyn on.” Kolun novelli tulee osoittaneeksi, että proosana kiinnostavimpia ovat henkilöhahmot myytin ympärillä, sellaiset kuin Monroen valmentaja Natasha Lytess.

Novelleja yhdistävä motiivi on sukupuolen esittämisen tarkoituksellisuus, sen luonteva karismaattisuus tai huolella harjoitettu keinotekoisuus. Motiivin soveltajista tunnevoimaisin on Saara Turusen osuus. Turunen limittää minämuotoiseen elämäkertaan esseemäistä ajatteluprosessia, jonka Marilynin vertaaminen nykypäivään on käynnistänyt.  Tämä onkin kokoelmassa ainoa useampaa lukukertaa kestävä novelli.

Ehkä ylipäänsä parasta mitä tästä kokoelmasta voi sanoa on sen toteaminen, että novellimuotoa käytetään nykypäivänä ilahduttavan moninaisesti, pikkutuhmasta satiirista proosarunoksi taitettuun ajatelmaan.

Marilynin käyttö muusana ei vain tunnu erityisen perustellulta, jos tarinoissa ei näy faktan ja fiktion viitseliäämpää sekoitusta. Ehkä aihe oli sittenkin liian etäinen useimmille kirjoittajista? Miten olisi seuraava kokoelma Armi Kuuselasta?

Arkistostamme löydät vanhempia kirjoituksiamme tarkemmalla hakukoneella. Voit hakea kirjoituksia ajan tai kategorian mukaan.

Arkisto