Nelikätisen soiton mahdottomuus (Die Unmöglichkeit des vierhändigen Spiels) on Suomessa asuvan ja suomalaista kirjallisuutta menestyksellisesti saksantaneen Stefan Mosterin (s. 1964) esikoisromaani. Psykologisesti taitava kahden kertojan – äidin ja pojan – tarina paljastuu vähä vähältä Saksan lähihistorian kipupisteitä koskettavaksi petosten kudelmaksi.

Atlantilla risteilevä luksuslaiva tuntuu olevan täynnä salaisuuksia ja yllättäviä kohtaamisia. DDR:n pimeyden sydän, arkipuheessa vähätellen ”firmaksi” kutsuttu Stasi, ulottaa lonkeronsa yhä yhdistyneenkin Saksan kansalaisten tietoisuuteen ja ihmissuhteisiin. Toiset tuntevat menneisyyden tekojensa tai tekemättömyyksiensä vuoksi syyllisyyttä tai häpeää, toiset käyttävät häikäilemättä vaikkapa liike-elämässä hyväkseen vanhaa verkostoaan ja salaisia tietojaan.

Mosterin niin matkustajien kuin henkilökunnankin kokemusmaailmana kuvaama laivaelämä on kuin groteskilla realismilla sävytetty versio amerikkalaisesta tv-sarjaklassikosta Lemmenlaiva. Toki yllättäviä ja välillä nolojakin ihastumisia tapahtuu, mutta vasta Etelä-Amerikan edustan myrskyisiä vesiä lähestyttäessä joudutaan melkoiseen tunteiden pyöritykseen. Lukkiutuneet ihmissuhteet liikahtavat hieman.

Laivalla eletään nykyaikaa ja laivapapin palvelujen lisäksi matkustajien käyttöön on palkattu avioliitto- ja ihmissuhdeneuvontaa antava psykologi. DDR:ssä tuolloin poliittisesti epäilyttävänä pidettyä alaa opiskelleen Almut Schäferin vastaanottotilaksi järjestyy laivan entinen musiikkihuone. Klassisen musiikin harrastus yhdistää psykologia ja Stasi-menneisyyden omaavaa henkilökuntapäällikköä. Molemmille klassisen musiikin soitto huoneen flyygelillä on pakoa muistoista ja todellisuudesta, mutta myös yritys säilyttää otteensa itseensä ja ympäristöönsä.

Laivaelämä on kuin groteskilla realismilla sävytetty versio amerikkalaisesta tv-sarjaklassikosta.

Almutin poika Sebastian on äitinsä tietämättä palkattu laivan viihdepianistiksi. DDR:n romahduksen jo ennen kouluikäänsä kokenut Sebastian tuo monitahoiseen juonikuvioon nuorempaa näkökulmaa. Hän ei ajattele yhtä mustavalkoisesti kuin vanhempiensa sukupolvi.

”Tässä laivassa vallitsee muutenkin mitä puhtain järjestys. Tarkoittaa: putipuhdas hierarkia. Kun menet ylhäältä alas, menet rikkaiden luota köyhien luo. Ihan helppoa, kansainvälisesti kommunikoitavissa ja joka iikan tajuttavissa: ylhäällä hyvä, alhaalla surkea.”

Näin Sebastian pohtii nykyistä maailmanjärjestystä kuvaavaa laivan symboliikkaa. Ahtaassa miehistöhytissä Sebastian kohtaa myös nykyajan kipeän ongelman – laivalta salamatkustajina löytyvät pakolaiset – ja yrittää ratkaista sen mielestään inhimillisesti. Mutta ratkaisu ei ole yhden ihmisen käsissä. Jokin näkymätön systeemi toimii omalla painollaan.

”Tämä laiva on prikulleen kuin Saksa, paitsi että se ei pysy paikallaan.” Almutin käsittelemät asiakastapaukset tuovat romaaniin lisää sosiaalista ulottuvuutta ja inhimillistä kaikupohjaa. Mutta keskustelut saavat myös psykologin syventymään oman elämänsä kipupisteisiin ja omaan henkilöhistoriaansa lapsuudesta, nuoruudesta ja opiskeluajoista alkaen.

Almutia vaivaavat muistikuvat ovat välillä ”kuriositeetteja DDR:n arjesta”, välillä olennaisia havaintoja idän ja lännen eroista. Hänen vanhempansa olivat olleet uransa vuoksi puolueen jäseniä, ”mutta into puuttui”. Kotona asiasta ei puhuttu:

”Kun aloitin koulun, muuri ollut paikallaan kolme vuotta ja he yrittivät kai tottua siihen. Tajusin jo lapsena ettei se seissyt vain Berliinissä, mutta vanhempani varoivat antamasta väärää esikuvaa ruikuttamisellaan.”

Sujuvana juonitarinana etenevä Nelikätisen soiton mahdottomuus sisältää kiinnostavaa kulttuurikeskustelua musiikin lisäksi muun muassa kirjallisuudesta. Vaikka laivalla matkaavat ovat kaikki jotain paossa, he etsivät samalla jotain uutta elämäänsä. Romaanin toisen ja kolmannen osan väliin sijoittuva raju muutos antaa uskoa uuden alun mahdollisuuteen. Henkisen laman kokeneet saavat voimaa irtiottoon. He uskaltavat tuoda ilmi oman näkökantansa ja ihmisarvonsa – sanoin ja teoin. Moster valaa rohkeasti henkistä nostetta kahdenkymmenen vuoden takaisen murroksen jälkeen yllättäen pysähtyneeseen eurooppalaiseen kulttuuriimme.

Jaa artikkeli: