Etsii hehkuunsa kirjoja, jotka ansaitsevat lisää huomiota
photo

Scifisaari ja valtavirtamanner

Vesa Sisättö, 1.2.2012

Fandomista on monenlaista iloa sekä alan harrastajille että tekijöille. Fandom tarjoaa kirjailijoille ja muille taiteilijoille valmiin, kiinnostuneen yleisön, jolta saa nopeaa palautetta. Uudet virtaukset ja ideat leviävät nopeasti scifiharrastajien lehdissä, tapahtumissa, foorumeilla ja blogeissa. Fandomissa yleisö ja tekijät pääsevät kontaktiin helposti: molemmat ryhmät jakavat saman fanituskokemuksen – he ovat pienestä pitäen rakastaneet tieteis- ja fantasiakirjallisuutta, elokuvia ja sarjakuvia.

Tieteis- ja fantasiakirjallisuus kerää harrastajansa ja tekijänsä poikkeuksellisella tavalla yhteen. Science fictionista ja fantasiasta – tai laajemmin spekulatiivisesta fiktiosta – kiinnostuneiden joukkoa kutsutaan fandomiksi. Ilmiö syntyi Yhdysvalloissa 1920-luvun lopussa ja levisi myöhemmin ympäri maailmaa. Suomen scififandom järjestäytyi 1970-luvun lopulla.

Mutta fandomilla on pimeä puolensa. Nimitys ”scifighetto” on kuvaava. Fandom on itseriittoinen kokonaisuus, jonka lainalaisuudet, virtaukset ja jopa kielenkäyttö eivät aina aukene ulkopuolisille. Scifi ja fantasia muodostavat oman saarensa, jolta johtaa harvoja siltoja muun kirjallisuuden ja taiteen mantereeseen.

Vieroksunta on molemminpuolista. Scifin ja fantasian lainalaisuuksia ja tavoitteita ei ymmärretä valtavirtafiktion puolella. Science fiction yhdistetään Tähtien sodan tai Star Trekin kaltaisiin mediatuotteisiin eikä tiedetä siitä älyllisesti kiehtovasta ideoiden laboratoriosta, mitä tieteis- ja fantasiakirjallisuus parhaimmillaan ovat.

Fandomin porukka taas katselee tietyllä ylenkatseella arkiproosan lueskelijoita: mikä ihme siinä tylsässä realismissa voi kiehtoa? Omassa ghetossa on lämmintä ja mukavaa, paha maailma on jossain kaukana.

Ghetto ei riitä suomalaisille

Englanninkielisessä maailmassa fandom pystyy pitkälti toimimaan omana saarenaan. Alan harrastajia on tarpeeksi, jotta he voivat oikeasti elättää joukon kirjailijoita, toimittajia ja kustantajia. Tilanne on erilainen Suomessa. Spekulatiivista fiktiota harrastavien kirjailijoiden on pakko yrittää miellyttää myös laajempaa yleisöä, sillä ”omaa väkeä” ei pienellä kielialueella ole tarpeeksi.

Pienuus on vaikuttanut myös suomalaiseen scififandomiin, joka on pyrkinyt avoimuuteen ja levittämään scifin ilosanomaa myös valtavirtafiktion harrastajille. Scifiharrastajien tapahtumat eli conit ovat Suomessa yleensä avoimia tilaisuuksia. Suurin tapahtuma Finncon on ilmainen, kaikille avoin kulttuuritapahtuma. Sillä se kerääkin tuhansia kävijöitä vuosittain – esimerkiksi ruotsalaisten Swecon on muutamien satojen kävijöiden maksullinen tapahtuma.

Ulospäin suuntautuminen on auttanut. Tieteis- ja fantasiakirjallisuus näkyvät esimerkiksi suomalaisessa mediassa paremmin kuin monissa muissa maissa. Niitä myös ymmärretään laajemmin ja syvemmin.

2000-luvulla käydyt keskustelut osoittavat, että tilanne on kuitenkin aivan viime vuosiin saakka ollut spekulatiivista fiktiota harrastavan kirjailijan kannalta hankala. Muistissa on esimerkiksi vuonna 2003 käyty keskustelu, jossa joukko suomalaisia etujoukon spekulatiivisen fiktion kirjoittajia sanoutui irti science fiction -termistä.

Syynä oli paljolti se, että termi herätti vääriä mielikuvia räjähtelevistä avaruusaluksista ja lonkerohirviöistä. Kirjailijat olivat kyllästyneet taistelemaan ennakkoluuloja vastaan. He halusivat luopua vanhoista genrenimityksistä ja mahdollisesti korvata ne yleisemmällä spekulatiivinen fiktio -termillä.

Muutamaa vuotta myöhemmin ennakkoluuloista saatiin uutta näyttöä, kun Finlandia Junior -raati rajasi vuonna 2005 fantasian kokonaan palkinnon ehdokkuuden ulkopuolelle. Raati sai osakseen ansaittua kritiikkiä.

Pyrkimys luopua perinteisistä genrenimikkeistä tuotti suomen kieleen yhden uuden, kun joukko kirjailijoita lanseerasi vuonna 2006 reaalifantasian käsitteen. Se kuvaa hyvin suomalaista spekulatiivista fiktiota, jossa arkitodellisuus on usein lähtökohtana fantastisillekin käänteille.

Suomikummalla menee hyvin

Tällä hetkellä tuntuu siltä, että spekulatiivinen fiktiolla menee Suomessa hyvin. Alalle tulee vuosittain uusia kiinnostavia kirjoittajia. Fandom-toiminta on vilkasta. Kaikenlaisia projekteja, antologioita, nettisivuja ja tapahtumia tuntuu ilmaantuvan vähän väliä. Uusin tulokas on Uusrahvaanomainen Spekulatiivinen fiktio, joka pyrkii palauttamaan kunnian perinteiselle seikkailuscifille ja -fantasialle.

Suomalainen scifi ja fantasia ovat herättäneet kiinnostusta myös ulkomailla. Johanna Sinisalo, Leena Krohn ja Hannu Rajaniemi ovat saaneet hyvää palautetta teoksistaan. Voitaisiin puhua jopa pienestä ilmiöstä nimeltä Finnish Weird, ”suomikumma”.

Tuntuu myös siltä, että nykyään lajityyppirajat eivät enää tunnu niin isoilta vedenjakajilta. Suomalaiset spefikirjailijat tuntuvat nauttivan aivan samanlaista arvonantoa kuin muutkin kirjailijat. Media ei jätä heitä myöskään huomiotta, pikemminkin päinvastoin.

Oikeastaan jaottelu fantasian ja realismin välille on varsin turhanaikainen. Fantasia on kirjallisuuden ja taiteen keino siinä missä realismikin. Tosin historiallisesti fantasia on näistä kahdesta paljon pitkäaikaisempi ja laajemmalle levinnyt.

Onko scifigheton saaren ja valtavirtafiktion mantereen välinen salmi täytetty pysyvästi? Tuskin ihan vielä. Mutta ghettoon on avattu pari uutta siltaa ja voi olla että siitä on tulossa pittoreski matkailukohde ennakkoluulottomille.

Vesa Sisättö
Kirjoittaja on spekulatiiviseen fiktioon erikoistunut toimittaja ja kirjailija.