Kirjallisuuskritiikin verkkolehti
Etsii hehkuunsa kirjoja, jotka ansaitsevat lisää huomiota
photo

• V.i.s.u.a.a.l.i.n.e.n runous_á la Vairinen •

Réka Lelkes, 22.1.2018
Virpi Vairinen: Ilmanala 68 s., Kolera 2017

Ilmanala on turkulaisessa Kolera-kollektiivissa toimivan Virpi Vairisen (s. 1986) toinen runoteos. Hänen esikoisrunokokoelmansa Kuten avata äkisti (2015) valittiin Tanssivan karhun palkintoehdokkaaksi. Vairinen pitää Askareskumara-nimistä visuaalis-kokeellista taiteilijablogia, ja kirjoittamisen lisäksi hän toimii digitaalisen ja kokeellisen runoussivusto Nokturnon  päätoimittajana.

Ilmanala vakuuttaa vahvalla visuaalisuudellaan.

Heti ensilukemalla Ilmanala vakuuttaa vahvalla visuaalisuudellaan. Huomio kiinnittyy tekstinkäsittelyohjelman erikoismerkkeihin, kuvien kanssa esitettyihin runoihin, pörssitietoja sekä nuotteja sisältävään runoon. Pisteet, pilkut ja lainausmerkit ympäröivät tekstiä leikillisesti. Typografia vaihtelee eri fontilla esitettyjen tekstien välillä, mutta kokoelmassa on myös kirjoitusta runoilijan omalla käsialalla. Kokonaisuuteen mahtuvat runot muutaman rivin tekstikatkelmista pari sivua pitkään proosarunoon.

Perinne jatkuu uusin aihein

Visuaalisen runouden perinne on pitkä, Aaro Hellakosken (1893–1952) 1920-luvun typografiakokeiluista 1960-luvun Väinö Kirstinän (1936–2007) runoihin. Silti Vairinen tarjoaa runoissaan uutta. Hän vie lukijansa Wi-Fi:n, sosiaalisen median ja tietokonepelien virtuaaliseen maailmaan: ” >> akvaario tietokoneen näytöllä, musiikki interaktiivisessa pelissä, jossa kaloja/ >> syötetään liikuttamalla hiirtä pitkin näyttöä./ >> / >> nousta tietokoneelta ja tuntea astuvansa ulos tilasta”.

Kokoelmasta löytyy toisenlaisiakin tiloja ja liikkeitä. Avausruno on tekstinkäsittelyohjelman merkeistä muodostuva pitsiverhoruno jossa lukee: ”nämä ovat pitsiverhot/ ainamissä virhe kertautuu/ joskussiellä on parempi olla”. Pitsiverhojen takaa katsottuna maailma on täynnä liikkumista. ”Maat, mantereet, matkat” -osastossa tutkitaan matkapahoinvoinnin syitä: ”selkä vasten tulevaa/kasvot kohti taaksejäävää”. Kävelyreiteissä kuuluu moottoritien ääni ja matkan varrella tavataan juoksija. Liikkumista pohditaan automobiilin käsitteen avaamisen kautta myös ”Metropolit & megapolit” -osastossa.

Vairisen runous rakentuu pitkälti vertailuun, asioiden suhtellisuuteen toisiinsa, ja vastakkainasetteluun: ”: alueella näemme uusia kasoja/ jotka ovat tietenkin parempia kuin vanhat kasat/ : siinä maailmassa pitää elää, mikä on olemassa”. Ilmanalassa kuvataan ihminen kesämaisemassa samaan aikaan kuin mietitään mitä hän tarvitsee selviytyäkseen suurkaupungissa. Kokoelman lainaukset ovat peräisin Wikipedia-artikkeleista, poliitikkojen puheista ja kaunokirjallisista teoksista. Korkeakirjallisuus ja tämän päivän netinkäyttö muodostavat filosofisia mietteitä. Kuten Harri Nordell kirjoittaa, (HS 16.12.2017) teoksen lopussa esitetty lainausluettelo avaa tekstienvälisiä suhteita.

Edellistä rohkeampi runoteos

Visuaalisuudessaan ja kokeellisuudessaan Ilmanala ylittää runoilijan edellisen kokoelman. Runoja kirjoittaessaan Vairinen uskaltaa tarttua yhä yllättävämpiin itseilmaisun keinoihin: miniatyyriin, pörssi- ja tilastotietoihin. Ilmanalan vahvuus lienee pikemminkin tässä kuin runojen yhteenkuuluvuudessa. Sen sijaan esikoisteoksen Kuten avata äkisti suurimpana ansiona on että siinä olevat osastot (Aamu, Päivä, Iltapäivä, Ilta ja Yö) muodostavat hyvin sidotun kokonaisuuden.

Kun runoilija luopuu ajatuksesta, että runo on vain tekstiä, hän vapautuu kirjoittajana.

Ilmanala on silti jatkoa edelliselle runoteokselle. Kokoelmista on tunnistettava samanlainen nuorekkaan puhujan ääni, joka kertoo havaintojaan tupakoimisesta, populaarikulttuurista ja internet-keskustelusta. Kokoelmissa on myös rakenteellisia yhtenäisyyksiä, sillä niiden sivunumerot ja sisällysluettelo jätettiin pois tietoisesti. Tämä koettelee lukijaa, joka etsii tiettyä runoa.

Kun runoilija luopuu ajatuksesta, että runo on vain tekstiä, hän vapautuu kirjoittajana. Ilmanalassa oleva nuottiruno koostuu nuoteista sekä taukomerkkien alla olevasta tekstistä: ”uhkaava musiikki joka alkaa selittämättömästi joinain hetkinä soida päässä”. Alempana lukee seuraavasti: ”ja saa epäilemään tajunnan ja alitajunnan välistä suhdetta.” Musiikki alkaa soida päässä, herättää mielikuvia, jotka yhdistyvät runoon kirjoitettuun tekstiin. Runon visuaalinen ulkonäkö vahvistaa kokemuksia. Vairisen runo on siis hyvin moniulotteinen.

Visuaalisena runoteoksena Vairisen Ilmanala on yksi kiinnostavimmista Harry Salmenniemen  Texas, sakset -kokoelman (2010) jälkeen.

Arkistostamme löydät vanhempia kirjoituksiamme tarkemmalla hakukoneella. Voit hakea kirjoituksia ajan tai kategorian mukaan.

Arkisto