Kirjallisuuskritiikin verkkolehti
Etsii hehkuunsa kirjoja, jotka ansaitsevat lisää huomiota
photo

Eläimen ja ihmisen välinen raja

Marissa Mehr, 6.11.2016
Virve Sammalkorpi, Pekka Nikrus: Paflagonian perilliset. Iax Agolaskyn päiväkirjan säästyneet sivut 137 s., Karisto 2016

Paflagonia sijaitsi yli kaksi tuhatta vuotta sitten Anatolian niemimaan, Vähä-Aasian pohjoisosassa Mustanmeren rannalla. Nykyisin alue on osa Turkkia. 1800-luvun alussa tieteellinen retkikunta lähtee Pariisista Luoteis-Venäjälle etsimään mystistä metsänkansaa, jonka he toivovat olevan muinaisen Paflagonian perillisiä. Retkikunnan johtaja, professori Jean Moltique sen puoleen kuin hänen assistenttinsa ja retken dokumentoija Iax Agolasky eivät siis todellisuudessa tiedä, mitä oikein ovat jäljittämässä.

Agolasky on venäläissyntyinen oppinut, joka joutuu pian havahtumaan todellisuuteen ja siihen, mikä on elävän olennon arvo tieteen silmissä. Oman jännittävän twistinsä matkaan tuo retkikuntaan palkattu miehistö, joka koostuu professoria ja Agolaskya lukuun ottamatta enemmän tai vähemmän rikollisella taustalla varustetuista miehistä.

Eikö itseään sivistyneeksi kutsuva olio voisi kohdella kaikkea elollista kunnioittavasti ja tasavertaisesti?

Tarina kerrotaan Agolaskyn merkintöjen ohella kuvien, muutaman kirjeen sekä päiväkirjan toimittajan alkusanojen ja lisämerkintöjen avulla. Teoksen alaotsikkona on Iax Agolaskyn päiväkirjan säästyneet sivut. Missään vaiheessa ei kuitenkaan kerrota, kuka Agolaskyn päiväkirjamerkinnät on ”toimittanut julkaistavaksi”.

Mutaatio vai hybridi?

Luoteis-Venäjän synkissä metsissä retkikunta törmää joukkoon luolassa asuvia lapsia. Osalla lapsista on enemmän eläinten piirteitä kuin toisilla. Jollakin on vain yksi piirre kuten kaninkorvat, toinen taas näkee pimeässä. Jotkut ovat kasvoja lukuun ottamatta täysin eläimellisiä, vailla kykyä puhua tai seistä kahdella jalalla. Mikä aiheuttaa näitä lajihybridejä tai tieteilijöiden termein mutaatioita?

Tieteessä on viime vuosikymmenten kuluessa jouduttu tarkastamaan ja kyseenalaistamaan tiukkoja lajirajoja uudesta näkökulmasta. Muun muassa eläinten ja kasvien raja on hämärtynyt erilaisten cross-eliöiden myötä. Eläinten ja ihmisten välinen ”ero” on myös ollut keskustelussa kauan. Elollisten olioiden hierarkkisuuden ongelma on ennen kaikkea filosofinen, ja sitä se on teoksen päähenkilöllekin. Kuten Iax kirjoittaa: ”Luonnossa ei kukaan laske päiviä, viikkoja, kuukausia, vuosia, ei tappioita, ei voittoja. On vain yksi syy olla olemassa: elämä itse.” (s. 111)

Yksi Paflagonian perillisten esittämä kysymys koskeekin elollisten olentojen rajaamisen ja kategorisoimisen mielekkyyttä ja merkitystä. Eikö itseään sivistyneeksi kutsuva olio voisi kohdella kaikkea elollista kunnioittavasti ja tasavertaisesti? Iax kasvaa kertaheitolla aikuiseksi joutuessaan kohtaamaan arvostamansa tiedemiehen, julkisen tiedeyhteisön, oman moraalinsa sekä ihmiskäsityksensä väliset ristiriidat. Moltique leikkelee luolan asukkien ruumiita vailla tunnontuskia; ongelmia näyttää tulevan vain silloin, kun tiede ei tarjoa aukotonta vastausta tai tue hänen keksimäänsä teoriaa. Luonto leikkii hänellä, miltei pitää pilkkanaan. Lasten määrittelystä tulee pakkomielle, joka sysää koko retkikunnan kohti tuhoa.

Pienoisromaani käyttää kiehtovalla tavalla realistista dokumentaatiota kerronnan välineenä.

Päiväkirjamerkintöjen kautta näyttäytyy kyyninen tiedemaailma, joka pitää etäisyyttä inhimillisyyteen. Vahvojen luonto- ja inhimillisyyden teemojen myötä teos ottaa kantaa suvaitsevaisuuteen sekä epäinhimilliseen hyötyajatteluun, joka ylettyy paljon myös tieteen rajojen ulkopuolelle. Sisältö ei onneksi jää vain heppoisen kliseiseksi suvaitsevaisuuden käsittelyksi, vaan ihmisen suhdetta kaikkeen elolliseen, joka ei täytä samoja lajimääreitä, käsitellään taiten. Kirja muistuttaa ihmisen itse problematisoineen tämän suhteen, minkä tuloksena kaikki saavat kärsiä.

Vahva todellisuusilluusio

Teos perustuu valokuvataiteilija Pekka Nikruksen kuvasarjaan Varjojen lapset (Les Enfants des Ombres, 1994). Virve Sammalkorpi on kirjoittanut romaaninsa Nikruksen kuville kirjoittamaa synopsista mukaillen. Sammalkorpi on onnistunut hyvin sanallistamaan kuvien kauniin, joskin epämääräisen ahdistuksen ilmapiirin. Teoksen vahvuus piileekin ekokriittisten ajatusten lisäksi tekstistä huokuvasta tunnelmasta. Valokuvien lisäksi päiväkirjan sivuilla on Agolaskyn tekemiä piirroksia ja luonnoksia ympäristöstä.

Pienoisromaani käyttää kiehtovalla tavalla realistista dokumentaatiota kerronnan välineenä. Päiväkirjasta säilyneet katkelmat saattavat olla lyhyitä, lauseet rikkonaisia ja monista teksteistä puuttuu päiväys. Teoksen ”toimittaja” täyttää aukkokohtia muista lähteistä löytämillään tiedonsirpaleilla ja loogisella päättelyllä. Teokselle on näin ollen pedattu vahva todellisuusilluusio tietokirjallisuudesta tuttujen piirteiden keinoin. Agolaskyn päiväkirjasta välittyy niukoin sanoin paljon; myös huuruiset ja sekavat merkinnät samoin kuin aukot ja hiljaisuudet raottavat retkikunnan vaiheita omalla tavallaan.

Paflagonian perilliset on Sammalkorven seitsemäs romaani ja ensimmäinen hybridiromaani, yhteistyössä toisen taiteilijan kanssa tehty kahden taiteenalan yhdistävä teos. Esikoisteos Sinkkuleikki (1999) oli ehdokkaana Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon saajaksi ja teoksellaan Metsän keskellä maja (2003) kirjailija oli Runeberg-ehdokas. Lisäksi Sammalkorpi on toimittanut useita antologioita.

Arkistostamme löydät vanhempia kirjoituksiamme tarkemmalla hakukoneella. Voit hakea kirjoituksia ajan tai kategorian mukaan.

Arkisto